kiitos kuluneesta vuodesta ja
iloista joulun aikaa

Hyvät asiakkaat ja yhteistyökumppanit

Lähestymme nyt joulun aikaa ja vuoden loppua koronaepidemian aiheuttamien muutoksien saattelemana. Toivomme, että olette kaikki pysyneet terveinä ja turvassa kuluneen vuoden aikana, kuten myös nyt joulun aikaan ja vuoden vaihteessa. Paljon uusia toimintatapoja on tullut käyttöön vuoden aikana ja mm. asiakastapaamiset ovat siirtyneet monilta osin etä- sekä puhelinpalavereihin. Odotamme innolla ensi vuotta ja aikaa, kun voimme taas tavata kaikkia teitä enemmän myös kasvokkain.

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta ja yhteistyöstä.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2021!

Tänä vuonna olemme lahjoittaneet asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja henkilöstölle varatut joululahjarahat Pelastakaa Lapset ry:n toiminnan tukemiseen. Koemme, että varsinkin nyt on tärkeää tukea lapsia ja perheitä.

In English

pelastakaa lapset_vaaka.jpg
  • Jaa tämä sivu