Varastosta asennuksen tiimiesihenkilöksi

Jani Takkinen aloitti työuransa SKS:llä kesätyöntekijänä. Janin vanhemmat työskentelevät SKS:llä ja kesätöitä tarjottiin työntekijöiden lapsille. Nyt hän on edennyt urallaan ja on tällä hetkellä asennuksen tiimiesihenkilö.

”Tein eri mittaisia pätkätöitä mutta armeijan jälkeen minut vakinaistettiin. Suoritin logistiikan perustutkinnon oppisopimuksella ja nyt keskityn kehitystöiden ja erilaisten projektien tekemiseen varastossa. Olen Lean Master -koulutuksessa ja tavoitteena luonnollisesti on toiminnan tehostaminen varastossa.”

”SKS:llä tehdään monipuolista ja haastavaa varastotyötä ja se sopii minulle oikein hyvin. Noin neljä vuotta sitten hain sisäisesti teknisen myyjän paikkaa ja olisin sen saanut mutta tarkempien pohdintojen jälkeen päädyin jatkamaan varastolla. Tämä tuntuu omimmalta hommalta.”

Työssä saa ja pitää soveltaa omaa osaamistaan.
Jani Takkinen, Asennuksen tiimiesihenkilö


”Meillä on toiminnanohjausjärjestelmänä SAP ja siinä olen opastanut työkavereita tehokäyttäjän roolissa. Se on tullut omasta mielenkiinnosta ja halusta oppia järjestelmän laadukas käyttö. Varaston puolella on runsaasti erilaisia töitä, joita voidaan nopeuttaa mm. digitaalisuuden astetta nostamalla.”

”Tänne hakevalle työntekijälle sanoisin, että tervetuloa! Hauskaa on joka päivä. Työssä saa, taikka oikeastaan pitää soveltaa omaa osaamistaan. Töitä tehdään vapaasti mutta koko tiimillä on sama päämäärä, joka pitää saavuttaa. Tehdään yhdessä, Jani summaa.”

  • Jaa tämä sivu