SKS Group

SKSGroup työnantajana

SKSGroup on viiden yrityksen ryhmittymä, johon kuuluvat Suomessa SKS Control Oy, SKS Mechatronics Oy ja SKS Mekaniikka Oy sekä SKS Sweden Ab Ruotsissa ja SKS Tehnika Oü Virossa. Olemme osa ruotsalaista Axel Johnson International -konsernia.



SKSGroup työllistää tällä hetkellä noin 140 henkilöä. Päätoimipaikkamme sijaitsee Vantaalla, jonka lisäksi meillä on aluetoimistot Tampereella ja Turussa. Palveluksessamme työskentelee monien eri alojen osaajia sovellussuunnittelijasta ja ostajasta koneasentajiin ja myynnin osaajiin.

Meillä viihdytään

SKSGroupissa työsuhteet ovat perinteisesti pitkiä, mikä kertoo siitä, että meillä viihdytään. Seuraamme työyhteisön hyvinvointia säännöllisesti toteutettavalla henkilöstötutkimuksella. Tutkimuksen perusteella keskeisiä vahvuuksiamme ovat työtehtävien haastavuus ja mielenkiintoisuus sekä mahdollisuus oman työn johtamiseen ja itsenäiseen päätöksen tekoon. Myös tiimien välinen yhteistyö, henkilöstön osallistumismahdollisuudet ja palautteen saanti koetaan SKSGroupissa erityisen hyvänä.

Pidämme huolta työntekijöistämme. SKSGroupissa on hyvät työterveysedut, yrityksen tukemia liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia sekä muita hyvinvointia ylläpitäviä palveluja. Työajat ovat joustavat työtehtävästä riippuen ja tarjoamme hyvät mahdollisuudet kouluttautumiseen ja kehittymiseen.

Toiminnassamme meitä ohjaavat seuraavat yhteiset arvot:
- toimeen tarttuminen - olemme aloitteellisia, ajamme asioita ja pidämme lupauksemme.
- sujuva yhteistyö - toimimme ammattimaisesti, vastuullisesti ja toisia kunnioittaen.
- kaukonäköisyys - toimimme pitkäjänteisesti ja suosimme kestäviä vaihtoehtoja.

Tervetuloa SKSGroupiin!
Tutustu avoimiin työpaikkoihin tai jätä meille avoin hakemus Työpaikat-osiosta.
Voit myös hakea harjoittelu-, kesätyö- tai lopputyöpaikkaa avoimen hakemuksen kautta.